Rototec aloittaa keskisyvien maalämpökaivojen poraamisen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa

Rototec aloittaa keskisyvien lämpökaivojen poraamisen asiakaskohteisiin tänä vuonna. Keskisyvät kaivot mahdollistavat pinta-alaltaan pienillä tonteilla sijaitsevien kiinteistöjen siirtymisen maalämpöön.

 

Rototecin viimeisin, yli 850 metriin ulottuva testiporaus saatiin onnistuneesti päätökseen Pirkkalassa helmikuun alussa. Siellä ja Helsingin Kalasatamassa toteutettujen porausten perusteella keskisyvien, eli noin 600–1000 metrin kaivojen poraus asiakaskohteisiin voidaan aloittaa kesään mennessä. 

Rototec Pirkkala 1-2023Porari Petri Häkkänen seuraa Rototecin testiporauksia Pirkkalassa.

Kombikenttä on ratkaisu tilanpuutteeseen

Matalista ja keskisyvistä kaivoista muodostuva kombikenttä on ratkaisu erityisesti isoissa kaupungeissa, missä ahtaille tonteille rakennetaan isoja rakennuksia. 
– Keskisyvät kaivot tuovat joustoa suunnitteluun ja mahdollistavat pienille tonteille rakennettujen tai rakennettavien kiinteistöjen siirtymisen maalämpöön. Jos kiinteistön energiantarve edellyttäisi laajempaa kaivokenttää kuin mitä pihaneliöt antavat myöten, osa matalista kaivoista voidaan korvata keskisyvillä kaivolla, kertoo geoenergian suunnittelija Satu Juurikka Rototecilta.

Pelkästään keskisyviin kaivoihin perustuvia kenttiä ei ole tarkoitus rakentaa. 
– Simulointien ja mittausdatan perusteella tiedämme, että keskisyvistä kaivoista saadaan hyvin energiaa, mutta tehokkuudessa ne eivät yllä matalien kaivojen tasolle. Niillä voidaan kuitenkin tuottaa esimerkiksi kiinteistön peruslämmitys- tai viilennystarve, jota sitten täydennetään matalilla tehokaivoilla talvisin, kun tehontarve on suurin, Juurikka kuvailee.

Asiakkaan tarve ratkaisee, miten syvälle kannattaa porata

Suomessa, kuten maailmallakin, on tehty erilaisia testiporauksia useiden kilometrien syvyyteen.

Rototec Groupin toimitusjohtaja Mikko Ojanne huomauttaa, että maalämpöhankkeen kannalta kaivon syvyys ei ole itseisarvo. 
– Rototecin tavoitteena on aina ensisijaisesti suunnitella asiakkaalle paras mahdollinen kokonaisuus. Oleellista on löytää optimaalinen syvyys, jolla ratkaistaan kaivokentän pinta-alaan liittyvät ongelmat, mutta asiakkaan investointi pysyy edelleen kannattavana verrattuna muihin energiamuotoihin, hän tähdentää.

Keskisyvät kaivot ovat luonnollisesti kalliimpia porata kuin matalat kaivot. Kustannus on kuitenkin vielä maltillinen verrattuna yli kilometrin syvyisiin kaivoihin.
–  Tavoitteemme on löytää nimenomaan kustannustehokas tapa toteuttaa 600–1000 metrin kaivoja, Ojanne sanoo.

Keskisyvien kaivojen etuna on myös se, että niissä voidaan käyttää perusperiaatteiltaan samaa lämmönkeruutekniikkaa kuin matalissa kaivoissa. 
– Tämä on ihan oleellinen kustannustekijä myös asiakkaan näkökulmasta, Ojanne huomauttaa.

Yhteistyötä VTT:n ja GTK:n kanssa

Rototec on mukana HYBGEO-projektissa, jonka puitteissa toteutetaan Helsingin Kalasatamaan kesäkuussa valmistuvan plusenergiatalo As Oy Helsingin Geowatin talotekniikka- ja energiaratkaisut. 

Plusenergiatalon tarkoitus on tuottaa enemmän puhdasta energiaa kuin se itse käyttää. 
– Geowatti edustaa kaikilla mittareilla uusinta talo- ja energiatekniikkaa. Maalämmön, aurinkopaneelien ja lämmöntalteenoton lisäksi Geowatissa testataan myös uutta mittausdatan hyödyntämistä ja automaation optimointia, jotta kokonaisratkaisusta saadaan kaikki mahdollinen hyöty irti, taustoittaa Juurikka, joka edustaa HYBGEO:ssa Rototecia projektipäällikön roolissa.

Rototec Kalasatama 3 GeowattiProjektipäällikkö Satu Juurikka ja projektipäällikkö Roope Lindholm Geowatin työmaalla.

Kohteen energiakaivokenttä muodostuu yhdeksästä matalasta ja viidestä keskisyvästä kaivosta.
– Porasimme ensimmäisen noin 600 metrin syvyisin testikaivon omalle tontillemme Pirkkalaan viime kesänä. Testiporauksen jälkeen toteutimme keskisyvät kaivot Kalasataman kohteeseen, Juurikka kertoo.

Rototec tekee jatkuvaa yhteistyötä ja tiedonvaihtoa mm. Geoenergian tutkimuslaitoksen (GTK) kanssa.
– Yhteistyö GTK:n ja VTT:n kaltaisten tutkimuslaitosten kanssa on meille tärkeä osa palvelukehitystämme, Juurikka korostaa.

Uutta kalustoa keskisyvien kaivojen poraamiseen

Keskisyvien kaivojen poraaminen edellyttää suorituskykyä myös kalustolta. Rototecilla on käytössään erikoisvalmisteinen, keskisyvien kaivojen poraamiseen suunniteltu kone.
– Mallia on kehitetty yhteistyössä valmistajan kanssa ja tulokset ovat hyviä, Ojanne kiittelee. 

Kyselyitä keskisyviin kaivoihin liittyen tulee Ojanteen mukaan jatkuvasti. 
– On hienoa, että pystymme nyt vastaamaan tähän tarpeeseen ja saamaan maalämmön piiriin uusia kiinteistöjä, joille maalämpö ei ole ollut aikaisemmin tilanpuutteen takia vaihtoehto.

– Porauksia voidaan toteuttaa Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa, hän vahvistaa.

Share:

Haluatko kuulla lisää? Jätä meille yhteydenottopyyntö.

Haluatko keskustella asiantuntijan kanssa?

Jätä meille viesti, mikäli olet kiinnostunut palveluistamme tai sinulla on kysymyksiä geoenergiaan liittyen. Asiakaspalvelumme ottaa sinuun yhteyttä niin pian kuin mahdollista.
Myymme suoraan ainoastaan yritysasiakkaille.